Illan pimeys on laskeutunut lapin ylle. Puheensorinaa ja naurua kantautuu metsästä tielle jota kävelen. Otsalamppuni valossa näen juuri ja juuri parin metrin päähän eteeni. Jatkan tietä eteenpäin ja saavun vasemmalle taittuvan mutkan kohdalle. Takaani kuuluu lähestyvän ralliauton ääni ja hyppään pois tieltä. Kirkas valokiila halkaisee terävästi tunturimaisemaa ja lujaa liikkuva ralliauto pyyhältää ohitseni pienessä sivuluisussa jättäen jälkeensä ilmassa leijuvan lumipölyn.
Kapuan takaisin tielle ja kiiruhdan askeliani kohti omaa katselupaikkaani ja meidän porukan leiriä. Nuotion kajo näkyy jo edestäni ja pian olenkin taas lämmittelemässä sen äärellä. Kaverit ovat saaneet loimulohen nuotiolle kypsentymään ja ilmassa alkaa pikkuhiljaa olla sitä legendaarista Tunturirallin taikaa.
Ensikokemukseni katsojana Rovaniemen SM-rallissa oli todellakin mieleenpainuva. Kilpailu on tunnelmaltaan aivan erilaista kuin mikään muu ralli mitä olen nähnyt. Järjestysmiehet olivat erittäin ystävällisiä ja todella palveluhenkisiä. Lauantaipäiväksi sovittiin etukäteen Ristilammen erikoiskokeen päällikön kanssa, että meidän autokuntamme pääsee ajamaan pätkää pitkin kuvauspaikalle vaikka sulkuaika oli jo alkanut n.10-20min ennen kuin saavuimme kyseisen erikoiskokeen lähtöpaikalle. Kaiken lisäksi saavuttuamme EK10:n lähtöpaikalle lauantaina, siis sulkuajan alkamisen jälkeen, lähtöalueesta vastaavat järjestelyhenkilöt pyysivät meidät grillinsä luo syömään muurinpohjalettuja ja juomaan kahvia. EK-päällikkö vain tokaisi, että ei teillä vielä niin kiire voi olla ettei lettuja ehtisi syömään. Olisimme saaneet myös lämmintä lihakeittoakin jos meillä tosiaan ei olisi ollut niin kiire siirtyä omalle katselupaikallemme. Tällaista toimintaa tuskin etelässä usein näkee, mutta Rovaniemen kilpailussa fiksusti hoidettuna asiat onnistuivat.
Katsojia reitin varrella meidän valitsemissa paikoissa ei liiemmin näkynyt. Perjantaina kaivoimme autoillemme paikat erikoiskokeen 4 varteen, lähimmälle välitielle taisi tulla matkaa enemmän kuin 5 kilometriä. Lauantaina ensimmäisellä katselupaikalla oli meidän porukan lisäksi 8 henkilöä järjestysmiehet mukaan lukien. Ristilammille olikin sitten eksynyt enemmän porukkaa, mutta näistäkin henkilöistä suurin osa oli tuttuja aktiivikatsojia. Paikalliset rallikatsojat ilmeisesti harrastavat enemmän sitä, että mennään joko lähtö- tai maalipaikalle katsomaan tai sitten valitaan katselupaikka välitien läheisyydestä. Tämä siis minun mutu-näkemykseni asiasta. En päässyt jututtamaan paikallisia rallifaneja.
Rovaniemi sopii täydellisesti SM-sarjan avauskilpailun pitopaikaksi. Kaupungin keskusta on varsin eloisa kilpailuviikon aikana ja iloista ilmettä näkee joka puolella. Ruokapaikoissa törmää rallipiireistä tuttuihin henkilöihin ja heidän kanssaan pääsee helposti juttelemaan kaikenlaisista asioista.
Kilpailuviikonloppu sujui todella loistavasti. Ainoa miinuspuoli omasta näkökulmastani oli se, että yhtään poroa en reissun aikana bongannut, joten niistä ei nyt löydy valokuvia. Revontulet välttelivät myös näköpiiriä, mutta nämä puutteet pois lukien viikonloppu oli erinomainen. Kokemuksena tämä oli aivan mahtava ja takuulla uusin reissuni ensi vuonna!
Arctic Lapland Rally lopputulokset
SM1-luokka:
- Janne Tuohino, Ford Fiesta R5 2:08:02,4
- Jarkko Nikara, Mitsubishi Lancer Evo IX +02:30,4
- Jussi Vainionpää, Mitsubishi Lancer Evo IX +04:33,4
- Mikko Eskelinen, Mitsubishi Lancer Evo IX +05:40,3
- Roland Murakas, Mitsubishi Lancer Evo IX +05:42,3
- Riku Tahko, Mini John Cooper Works S2000 +07:53,8
- Ari Vihavainen, Mitsubishi Lancer WRC +09:05,1
- Veli-Pekka Karttunen, Subaru Impreza WRX Sti +09:06,1
- Joni Mäkelä, Mitsubishi Lancer Evo V +10:57,3
- Jouko Tiri, Subaru Impreza WRX Sti +12:01,5
SM2-luokka:
- Kaspar Koitla, Mitsubishi Lancer Evo IX 2:13:02,0
- Joni Nikko, Mitsubishi Lancer Evo IX +00:03,7
- Esa Ruotsalainen, Mitsubishi Lancer Evo IX +00:09,1
- Kristian Kiviniemi, Mitsubishi Lancer Evo IX +05:37,9
- Teemu Asunmaa, Subaru Impreza WRX Sti R4 +05:50,1
- Evgeny Cherkasov, Subaru Impreza WRX Sti +09:59,9
- Kees Burger, Subaru Impreza WRX Sti R4 +11:20,8
- Reijo Heikkilä, Mitsubishi Lancer Evo IX +16:40,3
- Kai Penttilä, Mitsubishi Lancer Evo VII +28:13,9
- Matti Ahonen, Subaru Impreza WRX Sti +29:55,1
SM3-luokka:
- Samuli Vuorisalo, Ford Fiesta R2 2:24:37,5
- Henri Haapamäki, Citroen C2 R2 +02:03,8
- Matias Kauppinen, Citroen C2 R2 +02:36,5
- Henri Kolsi, Ford Fiesta +05:17,5
- Max Vatanen, Ford Fiesta R2 +05:44,4
- Jori Nousiainen, Ford Fiesta R2 +05:50,9
- Joonas Lindroos, Citroen C2 R2 +06:29,6
- Teemu Suninen, Ford Fiesta R2 +08:05,8
- Ville-Markus Marttinen, Ford Fiesta R2 +17:52,4
- Petri Itkonen, Citroen C2 R2 +19:29,0
SM4-luokka:
- Ville Hautamäki, Honda Civic Type R 2:23:36,0
- Joose Kojo, Citroen DS3 +04:34,0
- Tuomo Hassinen, Honda Civic Type R (EP3) +04:43,3
- Janne Seluska, Honda Civic Type R +09:16,9
- Kimmo Linden, Honda Civic Type R +14:36,7
- Kimmo Immonen, Ford Focus ST170 +24:09,5
- Miikka Vuokila, Honda Civic Type R (EP3) +25:21,0
- Topi Tulla, Honda Civic Type R +33:29,7
SC5 – F-Ryhmä:
- Heikki Thil, BMW M3 2:30:49,1
- Jari Valtaala, Toytoa Altezza RS200 +00:44,2
- Jani Seppälä, Ford Escort RS 2000 +03:40,1
- Markku Viitanen, BMW 325i +06:00,1
- Yrjö Martti, BMW M3 +06:34,7
- Arto Kylmäluoma, Opel Astra F GSi 16V +07:39,2
- Jari Saarnio, Nissan Sunny GTI (N14) +13:00,9
- Hannu Leinonen, Toyota Altezza RS200 +24:19,3
- Ilmo Lario, BMW M3 +27:25,2
SC6 – V1600:
- Jarno Kinnunen, Renault Megane 2:39:03,6
- Jussi Lindberg, Renault Clio +09:30,2
- Jukka Yli-Hellä, Fiat Punto Sporting +14:21,9
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu kaasutellaan 21.-22. helmikuuta Mikkelin suunnalla. Ralli-Tinke matkustaa seuraavaksi Latviaan seuraamaan ERC-sarjan kilpailua. Pysykäähän tutkalla!