Avainsana-arkisto: mitsubishi
Rallin SM-sarjan ja Arctic Lapland Rallyn ennakko
SM-sarjassa on käynnistyvälle vuodelle tehty sellainen muutos, että kaikki osakilpailuissa SM-luokkiin suomalaisella lisenssillä osallistuvat kilpailijat ajavat SM-pisteistä. Erillistä sarjailmoittautumista ei siis tänä vuonna tarvitse suorittaa. Myös tekniikkapuolelle tehtiin suuri muutos jossa sallitaan nelivetoisissa kansainvälisten luokitusten mukaisissa autoissa käytettävän korkeaoktaanista kilpabensiiniä. … Lue loppuun
Pictures from season 2013
Rallin SM-sarja elää ja voi hyvin
Rallin SM-sarjassa luokkia kilpailemiseen tänä vuonna on kolme. SM1-luokassa kärki on melko kapea ja vahvin mestarisuosikki tälle kaudelle on Juha Salo. Karkkilalainen hallitsi SM-sarjan avauskilpailua Rovaniemellä vaihdelaatikko-ongelmista huolimatta. Mies korjasi kilpailusta voiton vierailevan tähden Andreas Mikkelsenin nenän edestä. SM-sarjan kuljettajista … Lue loppuun
Tero Röyhkiö voittoon Huittisten SM-rallisprintissä
16.9.2012 ajettiin Huittisten Nanhialla jo perinteikkääksi muodostunut SM-rallisprint. Huittisten osakilpailu oli SM-sarjan toiseksi viimeinen. Syyskuun aurinko helli kilpailijoita ja paikalle saapuneita katsojia. Rata ajettiin samassa muodossa kuin viime vuonnakin, muutamaa paalilla tehtyä hidastetta lukuun ottamatta. Sarjatilanne oli tiukka, joten Huittisissa … Lue loppuun